Kenttäkokin keittiössä

Käyttövinkkejä

Kokeilimme puupolttimen ruuanlaitto-ominaisuuksia tehostetusti – Juuvi rakensi keittiön ja Pitopalvelu Fondi aterian. Lopputulos oli Satu-maisen hyvää.

Puupoltin tuottaa kuivalla puulla todella paljon lämpöä! Juuvi-puupoltin ja Loimu-uuni antavat mahdollisuuden monipuoliseen kokkailuun myös retkioloissa.

Kalusto: Keittiössä lieden virkaa hoitivat kaksi Juuvi-puupoltinta, joissa molemmissa oli kahdet korokeverkot sekä ympärillä keittotasot. Polttoaineena oli pieneksi pilkottua kuivaa koivua – ja kun kokki käski kääntää lieden ”kuutoselle”, lisäsin pesään karkeaa haketta.

Molemmissa keittotasoissa oli kiinni myös Loimu-heijastusuunit. Juuvin tuottamalla säteilylämmöllä uuneissa paistui lohta ja broileria, samalla kun pannulla valmistettiin Skånen perunoita ja kasviksia lisukkeeksi.

Mitä opimme: Hyvällä puulla lämpöä riittää sekä paistamiseen uunissa että pannulla – samoilla tulilla.

Mutta kuten muussakin ruuanlaitossa, ajoitus on tärkeintä – on siis otettava huomioon kypsymisajat eri raaka-aineilla, jotta kaikki valmistuisi samaan aikaan. Lisäksi kun Juuvin päällä makaa iso paistinpannu, se jonkin verran rajoittaa uunin kuumenemista.

Siksi tästä kokeilusta opittuna kannattaa uuniin laitettavien raaka-aineiden antaa kypsyä ensin jonkin aikaa itsekseen täydellä tulella, ennen kuin alkaa valmistaa nopeammin kypsyviä kasviksia ym. Hitaimmin kypsyviä raaka-aineita voi myös esikypsentää hiukan pannulla ennen uuniin laittamista.

Hitaampi hauduttaminen onnistuu myös Juuvin sivussa keittotasolla – samoin nopeimmin kypsyneet ainekset pysyvät siinä sopivasti lämpiminä muita ruokalajeja odotellessa.

Uunin käyttö: Uunissa kuumempi puoli on ilman muuta Juuvin kyljessä – siksi siellä paistettavia tuotteita kannattaa käännellä koko ajan. Samoin kannattaa varmistaa että raaka-aineet eivät ole liian tiukasti kiinni toisissaan – Loimun toimintaperiaate on jotain kiertoilmauunin, grillin ja loimulaudan väliltä, joten kuuman ilman tulee päästä kiertämään kypsennettävän aineksen ympärillä.

Samoin kokemus on osoittanut, että kaikki materiaalit Juuvin ja paistettavan välillä hidastavat kypsymistä – oli se sitten folio tai leivinpaperi. Loimu käyttää säteilylämpöä, joten paistettavan raaka-aineen tulee olla mahdollisimman ”ilmavasti” paistotilassa.

Kuitenkin Loimulla on myös paistettu marjapiirakkaa – joten ehkä seuraavassa Juuvi®-keittiössämme lisää näistä mahdollisuuksista…

Bon Appetit!