{"id":5022,"date":"2023-05-09T12:32:22","date_gmt":"2023-05-09T09:32:22","guid":{"rendered":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/?p=5022"},"modified":"2024-02-20T19:11:58","modified_gmt":"2024-02-20T17:11:58","slug":"historia-3","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/historia-3\/","title":{"rendered":"3\/5 Testivaellus"},"content":{"rendered":"\n

UNELMA L\u00c4HESTYY TODELLISUUTTA<\/strong><\/em><\/h2>\n\n\n\n

T\u00e4t\u00e4 vaihetta olin odottanut, t\u00e4st\u00e4 olin unelmoinut. Nyt oltiin jo hyvin l\u00e4hell\u00e4 sit\u00e4 p\u00e4\u00e4ss\u00e4ni syntynytt\u00e4 visiota, joka oli saanut koko kehitt\u00e4misprosessin liikkeelle. Vision, joka sai jatkamaan itsep\u00e4ist\u00e4 matkaani tiet\u00e4m\u00e4tt\u00e4 p\u00e4\u00e4senk\u00f6 koskaan perille.<\/strong><\/p>\n\n\n\n\n\n\n\n

\n\n\n\n

Perusteellinen tuotteen testaaminen oli alusta asti ollut itsest\u00e4\u00e4nselvyys. Tiesin ett\u00e4 k\u00e4ytt\u00f6tunteja piti saada rakenteelle paljon, ennen kuin uskaltaisin luovuttaa tuotetta yhdellek\u00e4\u00e4n k\u00e4ytt\u00e4j\u00e4lle. Koska t\u00e4m\u00e4 tuote ei ollut l\u00e4hell\u00e4k\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n olemassa olevaa tuotetta, ja monet ratkaisut olivat t\u00e4ysin omiani, en siis voinut luottaa yhdenk\u00e4\u00e4n osan k\u00e4ytt\u00f6varmuuteen ilman testaamista. Suurimpana kysymysmerkkin\u00e4 oli varmasti juuri tuo koko laitteen syd\u00e4n, s\u00e4hk\u00f6toiminen puhallin. Jos rahaa olisi ollut, toki olisi ollut hienoa tehd\u00e4 pieni sarja protomalleja ja antaa ne ulkopuolisille testaajille – mutta nyt oli vain tuo yksi toimiva kappale, ja halusin sen k\u00e4yt\u00f6st\u00e4 pian autenttisia kokemuksia. Ja totta kai my\u00f6s vahva visioni ajoi minua yh\u00e4. Halusinhan tietenkin itse olla se ensimm\u00e4inen, joka testaa poltinta kodassa, niiss\u00e4 aidoissa oloissa.<\/p>\n\n\n\n

Niinp\u00e4 koitti se historiallinen hetki ett\u00e4 pakkasin rinkkaani vaelluskamppeet, ja tuon huippusalaisen peltipurkin, jota ei muka kukaan saanut n\u00e4hd\u00e4. Sallasta l\u00e4hdimme Annen, Heimon ja Vepu-koiran kanssa kohti Naruskaa. Tavoitteena oli viett\u00e4\u00e4 pari y\u00f6t\u00e4 my\u00f6h\u00e4issyksyn (2010) kuulaassa s\u00e4\u00e4ss\u00e4 V\u00e4rri\u00f6joen varressa. Tuijottaen tulia pitk\u00e4n pime\u00e4n kaamosillan ajan kuluksi. Yl\u00e4-Naruskajoen varresta l\u00f6ytyi laajalti tasaista hiekkakentt\u00e4\u00e4. Oli ollut kuivaa joten kotailuun oli ihanteelliset olosuhteet. Syksy oli jo varsin pitk\u00e4ll\u00e4, joten kylm\u00e4\u00e4kin oli odotettavissa. Tehtiin kyll\u00e4 tulet my\u00f6s kodan ulkopuolelle – n\u00e4ill\u00e4 selkosilla riitti kelojuurakoita mit\u00e4 poltella. Illan pimetess\u00e4 siirryttiin sitten sis\u00e4lle. J\u00e4nnittyneen\u00e4 kasailin poltinta k\u00e4ytt\u00f6kuntoon, ja kriittisesti sit\u00e4 tuijottelin sen illan.<\/p>\n\n\n\n

Seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 vaihdoimme leiri\u00e4. Heimo muisteli joen toiselta puolelta l\u00f6ytyv\u00e4n hienon Peuralammen. Sinne pystytettiin kota uudestaan. Ja taas meill\u00e4 paloi juurakkotulet pihamaalla illan pimetess\u00e4. Ja patterinuotio ennen nukahtamista kodan sis\u00e4ll\u00e4. Porukalla tuijottelimme tuota outoa tulta. Ensin halusin seurailla purkin toimintaa kysym\u00e4tt\u00e4 muilta mit\u00e4\u00e4n. Mutta reissun lopulla uskaltauduin Heimolta kysym\u00e4\u00e4n, mit\u00e4 parannettavaa h\u00e4n siin\u00e4 n\u00e4kisi. V\u00e4h\u00e4n isompi se voisi olla, kuului vastaus. Ja se oli totta. Tavoite oli luonnollisesti ollut pieni, helposti mukaan pakattava poltin – mutta n\u00e4iss\u00e4 aidoissa oloissa selv\u00e4sti saattoi todeta ett\u00e4 tehoa laitteessa saisi olla enemm\u00e4n. Talvi oli l\u00e4hell\u00e4, kostea kylmyys hiipi ymp\u00e4rillemme. My\u00f6s luonnosta ker\u00e4tyt puut olivat kosteita ja kylmi\u00e4. Aidot olosuhteet siis heti opettivat – tehoreservi\u00e4 tarvittaisiin.<\/p>\n\n\n\n

Ensilumi<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Purimme leirimme kauniin Peuralammen maisemista ja l\u00e4hdimme k\u00e4velem\u00e4\u00e4n autolle, ajamaan kohti Sallaa. Ensimm\u00e4inen testireissu oli nyt takana. Matkalla pys\u00e4hdyimme tuttujen m\u00f6kille hetkeksi. Alkoi sataa lunta. Isoja hiutaleita valui taivaalta sakeana massana. P\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4isesti luonto alkoi rakentaa seuraavaa vuodenaikaa. Sateen hitaasti alkaessa menin k\u00e4ym\u00e4\u00e4n ulkohuussissa – ja sielt\u00e4 tullessa oli jo talvi. Pakkas\u00f6ist\u00e4 jo j\u00e4\u00e4htynyt karu maaper\u00e4 ker\u00e4si valkoisen peiton p\u00e4\u00e4lleen nopeasti.<\/p>\n\n\n\n

Automatka ensilumen maisemassa alkoi kuristaa mielt\u00e4ni: Miksi t\u00e4\u00e4lt\u00e4 pit\u00e4\u00e4 NYT l\u00e4hte\u00e4 pois. Juuri kun luonto tarjoaa yht\u00e4 mielest\u00e4ni vaikuttavinta hetke\u00e4\u00e4n n\u00e4ht\u00e4v\u00e4ksi. Lumi maalasi kylm\u00e4t maastonkohdat valkoisella – sulat kosteat suopainanteet taas hehkuivat yh\u00e4 \u00e4\u00e4nekk\u00e4\u00e4mm\u00e4n oranssina puhtaan valkeuden keskell\u00e4. Sakea lumisade sumensi ja syvensi maisemaa. Vieress\u00e4 virtaava Naruskajoki hymisi eteenp\u00e4in vakaan tietoisena jokavuotisen kiertokulun luonnollisuudesta. Ikivanhalle luonnolle t\u00e4m\u00e4 on tuttua ja toistuvaa. Min\u00e4 lyhyen el\u00e4m\u00e4n el\u00e4j\u00e4 jaksan ihmetell\u00e4 joka kerta.<\/p>\n\n\n\n

Kirkonkyl\u00e4n l\u00e4hestyess\u00e4 maisema ehk\u00e4 jo muuttui arkisemmaksi – mutta minun sielu j\u00e4i sinne lumisateeseen. Asetuimme sis\u00e4tiloihin, purimme retkikamppeita kuivumaan. Siin\u00e4 vaiheessa huomasin ett\u00e4 proto-polttimen k\u00e4sintehty, uniikki korokeverkko oli j\u00e4\u00e4nyt Peuralammen rannalle. Olin poltinta purkaessani siirt\u00e4nyt sen kelon p\u00e4\u00e4lle j\u00e4\u00e4htym\u00e4\u00e4n, ja siihen se j\u00e4i, harmaana ja huomaamattomana.<\/p>\n\n\n\n

Er\u00e4maan kaipuuta <\/strong><\/p>\n\n\n\n

En halunnut j\u00e4tt\u00e4\u00e4 noita uniikkeja osia sinne mets\u00e4n keskelle. Samoin se ensilumen maisema poltteli edelleen mieless\u00e4ni. Ja kyll\u00e4h\u00e4n testaustakin voisi viel\u00e4 jatkaa\u2026<\/p>\n\n\n\n

Pian olin jo tehnyt p\u00e4\u00e4t\u00f6ksen, ett\u00e4 l\u00e4htisin takaisin Naruskalle. Tai oikeastaan mieleni alkoi haluta ihan tien perille, Tuntsalle. Heimo oli kertoillut joskus Tuntsan latvavesist\u00e4, kartalta olin katsellutkin mist\u00e4 tuo hieno virta sai alkunsa. Nyt l\u00e4htisin matkaan yksin. En ollut juurikaan vaeltanut yksin, vaikka koko vaellusharrastukseni ajan se on kummitellut mieless\u00e4ni. Millaista olisi er\u00e4maan keskell\u00e4 ilman juttuseuraa, itsekseen vastuussa kaikista p\u00e4\u00e4t\u00f6ksist\u00e4 ja reittivalinnoista. Ja t\u00e4ll\u00e4 kertaa viel\u00e4 aivan talven kynnyksell\u00e4. S\u00e4\u00e4tila voisi nyt olla melkein mit\u00e4 vaan – paitsi ei l\u00e4mmint\u00e4!<\/p>\n\n\n\n

Yhden y\u00f6n nukuin kirkolla. Aamulla heti pikainen ja hermostunut pakkaus, jotain ev\u00e4it\u00e4 kaupasta – ja matkaan omalla autolla. P\u00e4iv\u00e4 oli t\u00e4ss\u00e4 vaiheessa vuotta jo niin lyhyt, ett\u00e4 tuskin ehtisin valoisassa leiripaikkaani. Minunhan piti ennen Tuntsalle p\u00e4\u00e4sy\u00e4 hakea viel\u00e4 ne polttimen verkot sielt\u00e4 Peuralammelta – k\u00e4vellen.<\/p>\n\n\n\n

Er\u00e4maan pelkoako?<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Olin kyll\u00e4 kulkenut paljon mets\u00e4ss\u00e4 yksin el\u00e4m\u00e4ni aikana. Nauttinut my\u00f6s pime\u00e4st\u00e4 mets\u00e4st\u00e4 – ennen otsalamppuja harrastin ihan tarkoituksella \u00f6isi\u00e4 k\u00e4vely- ja hiihtolenkkej\u00e4. Tietenkin usein kuutamossa, mutta my\u00f6s ihan pilkkopime\u00e4ss\u00e4. Oli kiinnostavaa kokea miten silm\u00e4t tottuvat pime\u00e4\u00e4n. Ja antoihan se aina lis\u00e4\u00e4 el\u00e4myst\u00e4 huomata miten pime\u00e4 mets\u00e4 villitsee mielikuvitusta ja herkist\u00e4\u00e4 aisteja. Mutta nuo y\u00f6lenkit olin tehnyt kotikyl\u00e4ll\u00e4, jossa tunsin l\u00e4hes kaikki maaston muodot, mets\u00e4kuviot ja traktoritiet ainakin kymmenen kilometrin s\u00e4teell\u00e4 kotoani – en min\u00e4 sinne voisi edes eksy\u00e4, kotiini.<\/p>\n\n\n\n

Nyt j\u00e4tin autoni Tuntsan tielt\u00e4 erkanevan pienen mets\u00e4autotien varteen, ja l\u00e4hdin k\u00e4velem\u00e4\u00e4n rivakasti kohti aiempaa leiripaikkaamme. P\u00e4iv\u00e4nvalo oli jo v\u00e4hentynyt autolta l\u00e4htiess\u00e4 – ja v\u00e4heni koko ajan kun kuljin syvemm\u00e4lle kynttil\u00e4kuusikoiden keskelle.<\/p>\n\n\n\n

Olin yksin hyvin vieraan mets\u00e4n keskell\u00e4. Pubilla saattoivat olla l\u00e4himm\u00e4t ihmiset, sinnekin matkaa jo reilusti yli viisitoista kilometri\u00e4. Viimeisen vuorokauden aikana olin my\u00f6s virittynyt t\u00e4st\u00e4 uudesta l\u00e4ht\u00f6j\u00e4nnityksest\u00e4 ja kiireisest\u00e4 aikataulusta. Nyt tuo pimenev\u00e4, hiljaisena ymp\u00e4rill\u00e4ni seisova mets\u00e4 her\u00e4tti kaikki alkukantaiset aistini valppaiksi. K\u00e4velyreissu veisi aikaa niin paljon ett\u00e4 autolle p\u00e4\u00e4stess\u00e4 olisi jo t\u00e4ysin pime\u00e4\u00e4 – ja matkaa Tuntsa-joen varteenkin oli viel\u00e4 ajettavana. No, auton valoissa saisin kyll\u00e4 leirini pystyyn. Eik\u00e4 ne karhutkaan minusta oikeasti ole kiinnostuneita, nukkuvat varmaan jo\u2026<\/p>\n\n\n\n

Eip\u00e4 tuo j\u00e4nnitys ollut mist\u00e4\u00e4n todellisesta uhasta johtuvaa. Se oli t\u00e4ysin luonnollinen kehon reaktio kun on yht\u00e4kki\u00e4 t\u00e4ysin yksin pimenev\u00e4ss\u00e4 er\u00e4maassa. Tiet\u00e4en olevansa kaukana ihmisist\u00e4, ja sivistyksen n\u00e4enn\u00e4isen turvalliselta mukavuusalueelta. Vaikka yht\u00e4 aikaa min\u00e4 todella vahvasti tunsin miten t\u00e4nne juuri nyt halusin! T\u00e4m\u00e4n min\u00e4 kuitenkin koin vahvuudekseni, el\u00e4m\u00e4n luonnon keskell\u00e4, omien taitojeni varassa. Jos el\u00e4m\u00e4 ihmisten seurassa joskus onkin haasteellisempaa, t\u00e4\u00e4ll\u00e4 olin kotonani. Enk\u00e4 min\u00e4 n\u00e4ihink\u00e4\u00e4n maastoihin eksyisi sen enemp\u00e4\u00e4 kuin kotikyl\u00e4lle – vaikka t\u00e4\u00e4ll\u00e4 pitikin apuna k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 karttaa ja kompassia.<\/p>\n\n\n\n

Piim\u00e4kuru camping<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Ei sy\u00f6nyt susi eik\u00e4 kaapannut karhu – ja korokeverkkokin l\u00f6ytyi juuri sielt\u00e4 kelon p\u00e4\u00e4lt\u00e4, johon se oli j\u00e4\u00e4nyt minua odottamaan. Ravasin jo tyytyv\u00e4isen\u00e4 takaisin autolle. Olo alkoi helpottaa, kun ensimm\u00e4inen lis\u00e4rasti olisi suoritettu, ja matka jatkui taas oikeaan suuntaan. Sit\u00e4 paitsi pime\u00e4 mets\u00e4 otsalampun valossa ei edes pelota yht\u00e4 paljon kuin se h\u00e4m\u00e4r\u00e4, jossa mik\u00e4\u00e4n valo ei n\u00e4yt\u00e4 mit\u00e4\u00e4n vaan mets\u00e4 imee kaikki ep\u00e4toivoiset valons\u00e4teet sis\u00e4lleen. Tai eih\u00e4n minua siis tietenk\u00e4\u00e4n pelottanut\u2026<\/p>\n\n\n\n

Tuttua Tuntsan tiet\u00e4 yl\u00f6sp\u00e4in ajellessa mietin jo valmiiksi miss\u00e4 nukkuisin ensimm\u00e4isen y\u00f6ni. Eih\u00e4n t\u00e4m\u00e4 seutu minulle en\u00e4\u00e4 vierasta ollut, vaikka er\u00e4maa on niin laaja etten sit\u00e4 samalla tavoin voi tuntea kuin pienen kotikyl\u00e4ni etel\u00e4ss\u00e4. Kymmeni\u00e4 kertoja olin Tuntsalla kulkenut. Joskus k\u00e4vellen, mutta viel\u00e4 useammin fillarilla ja talvisin lumikengill\u00e4. Mets\u00e4autotiet ja UKK-reitit muodostavat Tuntsan er\u00e4maahan verkoston, jossa on kiinnostavaa etsi\u00e4 erilaisia rengasreittej\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Piim\u00e4kurun tuttu laavu odottaa minua Tuntsajoen varressa, hiekkaisen harjun kainalossa. Kannan kamppeeni auton valossa laavun suojaan ja alan tehd\u00e4 tulia. Nyt alan viimein olla omillani – leiriel\u00e4m\u00e4 tuo heti turvallisuuden tunnetta, vaikka nyt olenkin t\u00e4\u00e4ll\u00e4 ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa yksin. Viel\u00e4 olen ihan autotien varressa, mutta muuta yhteytt\u00e4 ulkomaailmaan ei juuri ole. K\u00e4nnykk\u00e4kin sieppaa vain hetkellisesti kent\u00e4n. \u201dKaikki ok\u201d-viesti kotijoukoille l\u00e4htee ehk\u00e4 silloin kun tuuli sattuu sopivasti olemaan my\u00f6t\u00e4inen. Siin\u00e4 tietyn ison kiven p\u00e4\u00e4ll\u00e4 seisoen.<\/p>\n\n\n\n

Olin kyll\u00e4 jo vuosia kulkenut er\u00e4maissa ilman puhelinyhteytt\u00e4. Nyky\u00e4\u00e4n jo iloitsen, jos viel\u00e4 l\u00f6ytyy er\u00e4maita, joissa puhelin muuttuu tarpeettomaksi. Ensimm\u00e4iset vaellusvuoteni sain el\u00e4\u00e4 maailmassa, jossa ainut yhteys er\u00e4maan ulkopuolelle oli joistain autiotuvista l\u00f6ytyv\u00e4 er\u00e4maapuhelin. Vanhemmat tiesiv\u00e4t vaellusviikon tunnelmista vain, jos reitille osui sellainen k\u00e4mpp\u00e4, josta pystyin soittamaan vastapuhelun. \u201dAnssi Romo soittaa er\u00e4maasta, maksatteko vastapuhelun?\u201d kysyi puhelun v\u00e4litt\u00e4j\u00e4. Kyll\u00e4 he joka kerta maksoivat. Muistan ett\u00e4 yhden kerran j\u00e4tin soittamatta. Kobmaj\u00e4rven k\u00e4mp\u00e4st\u00e4, sielt\u00e4 Suomi-neidon pikkurillin tiet\u00e4milt\u00e4 olisin voinut soittaa – mutten juuri silloin jaksanut teeskennell\u00e4 huolta kantavalle \u00e4idille ett\u00e4 kaikki t\u00e4\u00e4ll\u00e4 menee hienosti. Keng\u00e4t olivat alkaneet vuotaa edellisen\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4. L\u00e4mp\u00f6mittarimme oli j\u00e4m\u00e4ht\u00e4nyt lukemiin +2 astetta. Ja r\u00e4nt\u00e4sateesta m\u00e4rk\u00e4 varvikko piti huolen ettei vuotavassa keng\u00e4ss\u00e4 lilluva vesi ehtinyt l\u00e4mmet\u00e4 edes k\u00e4velyn aikana. Sellaisista fiiliksist\u00e4 ei aina ole haluja l\u00e4hetell\u00e4 kotiin terveisi\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

Yksin laavulla<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Illan aikana nautin isommista tulista. Opettelin ottamaan itsest\u00e4ni kuvia pime\u00e4ll\u00e4 nuotiolla – sill\u00e4 nyth\u00e4n minun pit\u00e4isi ottaa kuvia itsest\u00e4ni, jos kuviin ihmisi\u00e4 haluaisin. Porukkareissuilla min\u00e4 itse tietysti aina puutun kuvistani. Saatoin min\u00e4 v\u00e4h\u00e4n rauhoitella itse\u00e4ni h\u00f6pisem\u00e4ll\u00e4 itsekseni – vaikka niist\u00e4 kameran s\u00e4\u00e4d\u00f6ist\u00e4 v\u00e4itellen. Muuten pimeyden keskell\u00e4 ei kuulunut pitk\u00e4\u00e4n aikaan juuri muuta kuin nuotion r\u00e4tin\u00e4\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

Hiljaisuudessa aistit taas herkistyiv\u00e4t t\u00e4yteen valmiuteen. Kohta jostain pimeyden keskelt\u00e4 aloin kuulla aaltoilevaa vaimeaa kohinaa. Lopulta \u00e4\u00e4neen jo liittyi selvemmin my\u00f6s auton moottori, ja karkean soratien rapina. Kirkkaat valot l\u00e4hestyiv\u00e4t ensin laavua, sitten jatkoivat ohi kohti pohjoista viereisell\u00e4 tiell\u00e4. Rajamiehi\u00e4, arvelin. Papulammella taisi olla joku rajavartioiden k\u00e4mpp\u00e4. Enp\u00e4 siis olisi ihan t\u00e4ysin yksin t\u00e4ll\u00e4k\u00e4\u00e4n per\u00e4ll\u00e4. Vaikka tuskin kehenk\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4 t\u00f6rm\u00e4isin, kun huomenna suuntaisin pois autotien varresta, kohti Tuntsan latvoja.<\/p>\n\n\n\n

Ja ei toki – ei minun tarvinnut yksin y\u00f6py\u00e4 t\u00e4ll\u00e4 suositulla laavullakaan. Jo alkuy\u00f6st\u00e4 jouduin kaivamaan rinkan taskusta korvatulpat, koska joku alkuper\u00e4isv\u00e4est\u00f6n edustaja alkoi rapistella rinkkani sadesuojan p\u00e4\u00e4ll\u00e4 heti kun olin lakannut tulistelemasta, h\u00e4m\u00e4r\u00e4n huppu laskeutunut laavun ylle, ja min\u00e4 vet\u00e4ytynyt makuupussiin. Korvatulppien kanssa en kuulisi, ett\u00e4 korvan vieress\u00e4 joku kulkee ja nuuhkii minua.<\/p>\n\n\n\n

Poroerotukselta pakkasmaisemaan<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Y\u00f6 oli kylm\u00e4. Aamu valkeni jaloissa rapisevan kuuran peitt\u00e4m\u00e4n\u00e4. Tein tulet laavulla ja pakkailin tavaroitani. Keittelin aamupuurot salaper\u00e4isell\u00e4 puupolttimellani. Kylm\u00e4 pakkasilma vei tulesta tehoa, joten asentelin folioa tuulensuojaksi polttimen ymp\u00e4rille.<\/p>\n\n\n\n

Aikaisin aamusta olin jo etsim\u00e4ss\u00e4 parkkipaikkaa autolle. Peurahaaran varresta l\u00f6ysin vanhalle poroerotukselle viev\u00e4n tien, josta p\u00e4\u00e4sin haluamaani l\u00e4ht\u00f6paikkaan. Kirkolla olin kyll\u00e4 kertonut kaikki n\u00e4m\u00e4 reittisuunnitelmani, jos vaikka jotain sattuisi, enk\u00e4 saisikaan viesti\u00e4 laitettua. Reitin kuultuaan Heimo vaivihkaa sanoi ett\u00e4 siit\u00e4 erotukselta alkava Saukuusikko on tunnetusti karhuseutua. No sinne sitten! Onpahan ainakin aitoa er\u00e4maata.<\/p>\n\n\n\n

Jotenkin kaikki muukin oli nyt aitoa: Rehellinen pakkasaamu, j\u00e4k\u00e4lik\u00f6t ja sammaleet rutisivat jalkojen alla, kuura oli jo koristellut kivien kylki\u00e4. Eik\u00e4 ollut kulkuani orjuuttavia polkuja, etsin omaa reitti\u00e4ni kivikoiden ja m\u00e4tt\u00e4ik\u00f6iden v\u00e4liss\u00e4, yh\u00e4 syvemm\u00e4lle korpeen. Sis\u00e4ll\u00e4ni hyrisi pikkupoikamainen j\u00e4nnitys, kuin olisi ensimm\u00e4isell\u00e4 vaelluksellaan. Ja paljonhan t\u00e4ss\u00e4 olikin t\u00e4ysin uutta: Olin ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa yksin t\u00e4llaisessa er\u00e4maassa. Ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa matkalla Tuntsan latvoille. Ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa testaamassa omien unemieni synnytt\u00e4m\u00e4\u00e4 retkeilyv\u00e4linett\u00e4 todellisissa olosuhteissa. Ja s\u00e4\u00e4 oli juuri sit\u00e4 mit\u00e4 toivoin. Ei mit\u00e4\u00e4n mukavuusretkeily\u00e4, vaan yll\u00e4tyksellisi\u00e4 pohjolan vuodenaikojen tuomia haasteita.<\/p>\n\n\n\n

Maasto muuttui v\u00e4lill\u00e4 kuusikoista avonaisemmiksi hiekkakentiksi. Poronpolkuja ilmaantui tasaisemmille maille. Niit\u00e4 seurailin silloin kun ne n\u00e4yttiv\u00e4t kuljettavan minua kohti tavoitettani – Tuntsan ylimpi\u00e4 latvoja V\u00e4rri\u00f6n luonnonpuiston etel\u00e4puolella. Vedenjakaja ja Tuntsan alkul\u00e4hde on luonnonpuiston puolella, sinne minulla ei olisi lupaa menn\u00e4. Oikealla alkoi kuusikon yli n\u00e4ky\u00e4 Sauoivan etel\u00e4puolella kohoavan Etel\u00e4muristan rinteit\u00e4, se oli hyv\u00e4 maamerkki josta saatoin seurata omaa etenemist\u00e4ni.<\/p>\n\n\n\n

Keli ei juurikaan l\u00e4mmennyt. P\u00e4invastoin, pienen pakkasen lis\u00e4tehoksi ilmaantui pureva tuuli, kun viimein laskeuduin Tuntsan latvaj\u00e4nkien reunalla avonaisempaan maisemaan. Kuorivaatteet piti kietoa tiukemmin ylleen, huppu tiukasti kiinni, ettei viel\u00e4 tarvitsisi alkaa lis\u00e4ill\u00e4 vaatteita. K\u00e4velless\u00e4 tulisi kuitenkin kuuma jos on liikaa vaatekerroksia. Maisema oli kauniin kuurainen, tomusokerilunta oli varisuteltu juuri sopivasti kullan- ja oranssinhohtoisten suoheinikoiden p\u00e4\u00e4lle. Matalalla paistava kirkas aurinko hehkutti kaikkia viimeisi\u00e4 v\u00e4rej\u00e4, joita se syksyisest\u00e4 maisemasta viel\u00e4 irti sai. Ennen kuin talvi valtaisi kaiken sinisen ja harmaan eri s\u00e4vyill\u00e4. Satumainen maisema sai kamerani laulamaan – t\u00e4m\u00e4n takia ajoin takaisin kirkolta yli sata kilometri\u00e4, juuri n\u00e4iden ensilumen rauhoittavien hetkien vuoksi.<\/p>\n\n\n\n

J\u00e4nk\u00e4 oli m\u00e4rk\u00e4\u00e4 ja upottavaa, vaikeaa k\u00e4vell\u00e4kin. S\u00e4\u00e4rystimet estiv\u00e4t lumen menemisen vaelluskenkiin, mutta kovin syviin painanteisiin ei kannattanut jalkaansa upottaa. T\u00e4ss\u00e4 kohti en en\u00e4\u00e4 tiennyt mihin seuraavaksi suuntaisin. Katselin Tuntsan takana kohoavaa vaikuttavaa V\u00e4rri\u00f6n jonoa – sinne menokin houkuttelisi. Mutta nyt minulla ei oikeastaan ollut k\u00e4velylle en\u00e4\u00e4 mit\u00e4\u00e4n uutta selke\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 – Tuntsan latvoilla olin jo perill\u00e4, t\u00e4nne tavoittelin. Toki polttimen testaaminen oli edelleen se oleellinen asia, ja y\u00f6pyminen sen varassa.<\/p>\n\n\n\n

Halusin n\u00e4hd\u00e4 Tuntsan kapeana virtaavat latvavedet. Siksi l\u00e4hdin kohti j\u00e4ng\u00e4n keskell\u00e4 koivujen v\u00e4liss\u00e4 oletettavasti pujottelevaa joen latvauomaa. M\u00e4tt\u00e4ikk\u00f6 oli petollista k\u00e4vell\u00e4, tukevampia jalansijoja piti v\u00e4liin etsi\u00e4 j\u00e4ykkien vaivaiskoivujen seasta. Lumikuorrutteisten heinikoiden v\u00e4liss\u00e4 Tuntsajoen kirkas vesi sitten viimein leikki edess\u00e4ni, vuoroin kohisi ja pulisi, sen mukaan millaisiin esteisiin milloinkin t\u00f6rm\u00e4si sinne t\u00e4nne polveilevassa uomassaan.<\/p>\n\n\n\n

Katselin ja kuvailin virtavett\u00e4 – arvioin ojan leveytt\u00e4. Ja tulin lopulta siihen tulokseen ett\u00e4 tuskin minun kannattaa t\u00e4ss\u00e4 s\u00e4\u00e4ss\u00e4 ottaa riski\u00e4 jalkojeni kastumisesta yli hyp\u00e4tess\u00e4. Ylityspaikkaa joutuisin viel\u00e4 etsim\u00e4\u00e4n, eik\u00e4 minulla oikeastaan ollut tarvetta toiselle puolelle edes p\u00e4\u00e4st\u00e4. Kaunista oli t\u00e4ll\u00e4kin puolella.<\/p>\n\n\n\n

Aikani kirjasin aisteillani muistiin aidon er\u00e4maajoen latvapuron tunnelmaa ja hetken ainutkertaisuutta. Sitten l\u00e4hdin palailemaan takaisin j\u00e4ng\u00e4n kuivemmalle reunalle, ja sit\u00e4 seuraillen kohti alajuoksua. Ei minulla ollut tarkoitus pitk\u00e4\u00e4 reissua tehd\u00e4k\u00e4\u00e4n – yhden kotay\u00f6n halusin nyt viipy\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 jossain, ja huomenna palailla autolle. N\u00e4in olisin saanut testata uutuuttani riitt\u00e4v\u00e4n monta kertaa aidoissa oloissa, ja voisin jatkaa kokemuksistani oppineena eteenp\u00e4in. Ja enh\u00e4n edes viel\u00e4 tiennyt mit\u00e4 kaikkea t\u00e4m\u00e4 ilta opettaa.<\/p>\n\n\n\n

Kotaleiri katajikkoon<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Kuljeskelin alavirtaan kauempana joesta kovemmalla maalla, pit\u00e4en Tuntsan uoman koko ajan n\u00e4k\u00f6piiriss\u00e4ni. Jokivarsi oli turhan pehme\u00e4\u00e4 k\u00e4velt\u00e4v\u00e4ksi, n\u00e4ytti juuri sellaiselta umpeen kasvaneelta varvikolta, jossa on vaikea edet\u00e4. V\u00e4rit olivat nyt tosiaan katoamassa maisemasta: Ruskeaa, harmaata, mustia puunrunkoja. Nyt kun aurinko katosi n\u00e4kyvist\u00e4, kuolivat ne v\u00e4h\u00e4isetkin syksyn v\u00e4rien rippeet maisemasta. Oikeastaan kaikki n\u00e4ytti aika toivottoman kuolleelta – mutta toisaalta juuri oikealta, koska t\u00e4m\u00e4kin kuuluu vuodenkiertoon. V\u00e4rit t\u00e4ytyy v\u00e4lill\u00e4 laittaa piiloon, s\u00e4il\u00f6\u00f6n, jotta taas seuraavan kasvun alkaessa saamme nauttia el\u00e4m\u00e4n runsaudesta.<\/p>\n\n\n\n

Keplottelin itse\u00e4ni eteenp\u00e4in v\u00e4lill\u00e4 kuivalla maalla, v\u00e4lill\u00e4 hankalakulkuisilla j\u00e4ngill\u00e4. Maisema n\u00e4ytti kyll\u00e4 koko lailla ankealta, kun aamun aurinko oli karannut paksun pilvipeiton taakse. Toki t\u00e4m\u00e4 edelleen oli oikein hyv\u00e4 s\u00e4\u00e4 juuri t\u00e4lle polttimen testaamiselle. Mutta kyll\u00e4 harmaus, kylmyys ja karu maisema vaikuttivat my\u00f6s mieleen matalapaineen tavoin. Aloin etsiskell\u00e4 leiripaikkaa hyviss\u00e4 ajoin – t\u00e4ss\u00e4 s\u00e4\u00e4ss\u00e4 valo v\u00e4henisi taas aikaisin, ja tarvitsin aikaa leirin pystytykseen ja puiden ker\u00e4\u00e4miseen iltaa ja aamua varten. Seh\u00e4n oli nyt aivan uusi piirre leiriarjessa, kun olin matkassa tuon peltipurkin kanssa.<\/p>\n\n\n\n

Ja kyll\u00e4p\u00e4 sitten lopulta paikan valitsinkin! Toisaalta seuraavan p\u00e4iv\u00e4n k\u00e4vely osoitti ettei l\u00e4himailla olisi ollut sen parempaa paikkaa. Tuntsa nyt vain on tyypillisesti kuusikoiden valtakuntaa, ei sill\u00e4 seudulla kelohonkia joka paikassa kasva. Eik\u00e4 oikein kuusikelojakaan – jouduin ker\u00e4ilem\u00e4\u00e4n my\u00f6s kuivia katajanoksia \u201dhenkeni pitimiksi\u201d. No ei sent\u00e4\u00e4n – ei minun selviytyminen ollut tulista kiinni. Olipahan vain hyv\u00e4 huomata heti ensimm\u00e4isell\u00e4 reissulla ett\u00e4 polttopuiden kartoittaminen ennen leirin pystytyst\u00e4 on oleellinen asia. Tuon ensimm\u00e4isen testileirin j\u00e4lkeen en kyll\u00e4 ole noin huonolle paikalle en\u00e4\u00e4 osunutkaan, edes Tuntsalla – liek\u00f6 sitten merkki siit\u00e4 ett\u00e4 yksi virhe riitti opettamaan.<\/p>\n\n\n\n

Halusin tehd\u00e4 my\u00f6s norminuotion aikaisempien iltojen tapaan – vaikka sekin oli tiukassa kun ei sit\u00e4 kunnollista puuta todellakaan ollut, siin\u00e4 j\u00e4rkev\u00e4ll\u00e4 l\u00e4hiet\u00e4isyydell\u00e4 ainakaan. Sain kuitenkin makkarat paisteltua. Maisema synkkeni entisest\u00e4\u00e4n. Pilvipeitto paksuuntui ja laskeutui painavana hartioille – alkoi ripotella kylm\u00e4\u00e4 vett\u00e4. Siirtyk\u00e4\u00e4mme sis\u00e4tiloihin.<\/p>\n\n\n\n

Kerran el\u00e4m\u00e4ss\u00e4<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Ilmassa oli sek\u00e4 j\u00e4nnityksen ett\u00e4 turvallisuuden tunnetta, kun vedin per\u00e4ss\u00e4ni kodan vetoketjun kiinni. Kavala maailma suljettiin ohuen nailonkankaan taakse. Sis\u00e4ll\u00e4 kodassa leijuivat unelmat, odotukset ja inspiraatiot. Aloin turata tulia peltipurkkiini – harmitellen huonolaatuisia puita. V\u00e4h\u00e4n liikaa tuntui nyt t\u00e4ss\u00e4 ensimm\u00e4isess\u00e4 testileiriss\u00e4 olevan n\u00e4it\u00e4 \u201daitoja \u00e4\u00e4riolojen yll\u00e4tyksellisi\u00e4 elementtej\u00e4\u201d. Tuli kuitenkin syttyi ja alkoi valaista majaani. Varovainen hymy l\u00f6ysi kasvoilleni – t\u00e4\u00e4ll\u00e4 min\u00e4 nyt viimein olen. T\u00e4m\u00e4 hetki tapahtuu vain kerran el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni.<\/p>\n\n\n\n

Dokumentointi! Joo, kuvia t\u00e4st\u00e4 t\u00e4ytyy ottaa. Aloin viritell\u00e4 kameraa jalustalle, etsin itselleni sopivaa paikkaa kuvista. Siin\u00e4h\u00e4n sit\u00e4 hommaa olikin yhdelle miehelle – keskitty\u00e4 yht\u00e4 aikaa sek\u00e4 kameran s\u00e4\u00e4t\u00f6ihin ja valotuksiin, ett\u00e4 pit\u00e4m\u00e4\u00e4n yll\u00e4 tulia liedess\u00e4, jonka senk\u00e4\u00e4n tapoja ei viel\u00e4 kunnolla tuntenut. Saattoipa kerran tai pari tussahtaa kunnon savutkin kotaan, kun puita unohtui lis\u00e4t\u00e4 ajoissa ja m\u00e4r\u00e4t katajan oksat syttyiv\u00e4t huonosti\u2026<\/p>\n\n\n\n

Eik\u00e4 savun poistumista yht\u00e4\u00e4n helpottanut matalapaine ja kotakankaassa ropiseva kylm\u00e4 sade. Vai kuunnellaanpas\u2026mit\u00e4s tuo \u00e4\u00e4ni oikeastaan on? Kurautin kodan vetoketjua auki ja huomasin ett\u00e4 pisaroille olikin ilmestynyt h\u00e4nt\u00e4\u2026sade muuttui r\u00e4nn\u00e4ksi. No nyth\u00e4n olikin sitten testikelit oikeasti kohdallaan! Huudahdin varmasti itsekseni ja vedin p\u00e4\u00e4ni takaisin sis\u00e4lle ohueen suojakuoreeni. Olin siis viimein juuri sen oman visioni \u00e4\u00e4rell\u00e4!<\/p>\n\n\n\n

Jatkoin tuleentuijottelua kiireett\u00e4. V\u00e4hitellen kotakankaan takaa alkoi kuulua my\u00f6s ajoittaisia suhahduksia. R\u00e4nt\u00e4 muuttui lumeksi, jota hetken kertyi kaltevalle kotakankaalle ja sitten massaa ker\u00e4tty\u00e4\u00e4n se valahti alas liepeille. Kylm\u00e4\u00e4 oli – vaikka tuli sis\u00e4tilaa v\u00e4h\u00e4n l\u00e4mmittikin. Parempi t\u00e4\u00e4ll\u00e4 nytkin oli kuin kokonaan ilman tulta. Mutta kyll\u00e4 poltin tosiaan saisi olla isompi. Sen n\u00e4m\u00e4 autenttiset olosuhteet nyt opettivat. Ja kyll\u00e4 sen koko ajan tiedostin miten arvokasta oppia on testata koko systeemi\u00e4 juuri n\u00e4iss\u00e4 oloissa, kun kaikki ei ole niin kivaa ja sujuvaa. Sormet on r\u00e4nt\u00e4sateesta kohmeessa, ja polttopuita ei voi hakea liiterist\u00e4. Vaikkei kukaan n\u00e4ihin oloihin omasta halustaan hakeudu – silti niit\u00e4 el\u00e4myshakuiselle korvenkulkijalle aina eteen tulee. Ja juuri n\u00e4ihin oloihin min\u00e4 halusin kehitt\u00e4\u00e4 ratkaisua t\u00e4m\u00e4n uuden v\u00e4lineen muodossa. Muillekin kuin itselleni. Visio oli ollut selv\u00e4n\u00e4 koko ajan. Ja edelleen se ajoi minua yht\u00e4 isolla voimalla eteenp\u00e4in. Muuten en t\u00e4\u00e4ll\u00e4 kuolleessa maisemassa r\u00e4nt\u00e4sateen keskell\u00e4 yksin istuisi. Hymyillen visiolleni.<\/p>\n\n\n\n

Y\u00f6 oli kylm\u00e4\u2026vaikka minulla olikin mukana jonkinlainen talvimakuupussi. Mutta kaikkialla ilma oli kylm\u00e4\u00e4 ja kosteaa. Se ry\u00f6mi l\u00e4pi kaikenlaisesta eristeest\u00e4. Tai jos ei pussissa ollutkaan kylm\u00e4\u00e4, niin sitten kostean nihke\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Aamulla her\u00e4sin aikaisin nopeasti nukutun y\u00f6n j\u00e4lkeen – ja heti k\u00e4ynnistyiv\u00e4t uudet tosiel\u00e4m\u00e4n harjoitukset polttimen sytytyksess\u00e4. T\u00e4ll\u00e4 kertaa tuotetestauksen uutena muuttuvana tekij\u00e4n\u00e4 oli \u201dunisen ja j\u00e4yk\u00e4n vaeltajan k\u00f6mpel\u00f6 k\u00f6t\u00f6stely\u201d. Syttyi se poltin t\u00e4lt\u00e4kin testaajatyypilt\u00e4. Tosin puita ei en\u00e4\u00e4 paljon ollut – ei ollut en\u00e4\u00e4 illalla r\u00e4nt\u00e4sateessa motivaatiota l\u00e4hte\u00e4 otsalampun valossa halkomets\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

Aamutarpeilla k\u00e4ydess\u00e4 tarkistin s\u00e4\u00e4n. Hiukan pakkasen puolella taisi ilma olla, lunta oli taas kertynyt pieni kerros lis\u00e4\u00e4. Aamupalan j\u00e4lkeen kylm\u00e4 vauhditti liikkeelle. Napakalla otteella kodan tyhjennys ja leirin pakkaaminen, yhten\u00e4isell\u00e4 liikkeell\u00e4 rinkka selk\u00e4\u00e4n ja kohti uusia seikkailuja. My\u00f6nnet\u00e4\u00e4n, kyll\u00e4 se katse etsi kartalta jo reitti\u00e4 autolle. Nyt oli sellainen tunne ett\u00e4 tietoa oli aidoista olosuhteista kertynyt tarpeeksi – ei t\u00e4m\u00e4 t\u00e4st\u00e4 lis\u00e4\u00f6ill\u00e4 merkitt\u00e4v\u00e4sti muuttuisi.<\/p>\n\n\n\n

Yksinkulkijan avoimet aistit<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Aikainen vaeltaja valon nappaa – eli aamuh\u00e4m\u00e4r\u00e4n hitaasti luovuttaessa vuoroa nousevalle p\u00e4iv\u00e4lle taisin jo astella Tuntsan varren kuusikoissa. Katselin kartasta suunnilleen joitain maamerkkej\u00e4 tai korkeusk\u00e4yrien muotoja – miss\u00e4 kohti jokivarressa minun pit\u00e4isi muuttaa suuntaa kohti autoa. Kovin tarkkoja suuntimia en edes halunnut ottaa. Ei minulla ollut v\u00e4li\u00e4 miss\u00e4 tarkalleen olin. Taisin olla kotona.<\/p>\n\n\n\n

Mieli oli monella tapaa vapautunut. Helpottunut, ett\u00e4 y\u00f6st\u00e4 ja testailuista selvisimme mielest\u00e4ni niin kuin pitikin – min\u00e4 ja yst\u00e4v\u00e4ni peltipurkki. Ja niit\u00e4 toivottuja uusia ajatuksia ja ideoita syntyi. Ensikokemukset eiv\u00e4t tuoneet mit\u00e4\u00e4n merkitt\u00e4vi\u00e4 pettymyksi\u00e4 – siit\u00e4k\u00e4\u00e4n huolimatta, ett\u00e4 edelleen olin se ylikriittinen pessimisti, joka yritti mietti\u00e4 mik\u00e4 voisi menn\u00e4 viel\u00e4 pahemmin vikaan polttimen k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Yksin oli nyt hyv\u00e4 olla. Ajatukset vaeltelivat v\u00e4lill\u00e4 maisemassa p\u00e4\u00e4n ulkopuolella – v\u00e4lill\u00e4 p\u00e4\u00e4n sis\u00e4ll\u00e4. Maasto vaati jonkin verran ajattelua. Mit\u00e4\u00e4n selke\u00e4\u00e4 reitti\u00e4 ei ollut, v\u00e4lill\u00e4 ajauduin hitaisiin ja raskaisiin m\u00e4tt\u00e4ikk\u00f6ihin, v\u00e4lill\u00e4 vaelluskenki\u00e4 imeskeleville j\u00e4ngille. Aurinkokin alkoi kurkkia pilvimaton repe\u00e4mist\u00e4, ja otti taas jonkinlaisen v\u00e4ripaletin esille – lumikuorrutuksen alta alkoi j\u00e4lleen hehkua oranssia, punaista, okraa, keltaista ja tummaa vihre\u00e4\u00e4kin. Puhtaan valkoisen lumipitsin alta v\u00e4h\u00e4isetkin s\u00e4vyt saivat viel\u00e4 suuremman voiman – ei v\u00e4reiss\u00e4 oleellista olekaan m\u00e4\u00e4r\u00e4 vaan laatu.<\/p>\n\n\n\n

Kuvailin paljon ja pys\u00e4htelin. Usein ja kiireett\u00e4. Autolle ehtisin kyll\u00e4. Aistit vapautuivat ja rohkaistuivat katsomaan kaikkea ilman rajoituksia. Samalla kun tutkailin ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4\u00e4 maailmaa, huomasin tutkivani my\u00f6s itse\u00e4ni. Yksin k\u00e4vely vapautti uudella tavalla my\u00f6s hetken l\u00e4sn\u00e4oloon. Eih\u00e4n porukalla vaeltaessakaan mit\u00e4\u00e4n kilpailua ole, mik\u00e4 pakottaisi pysym\u00e4\u00e4n koko ajan liikkeell\u00e4. Mutta onko se sitten omaa sis\u00e4ist\u00e4 kilpailuvietti\u00e4, vai empatian tuomia ep\u00e4ilyksi\u00e4 ettei halua hidastaa muiden matkaa – joka tapauksessa kamera ja kuvauskohteet saivat nyt ihan erilaisen kiireett\u00f6m\u00e4n huomion kuin aiemmin.<\/p>\n\n\n\n

Oli minulla merkattuna gps-pisteell\u00e4 auton paikka – mutta halusin jatkaa testailua my\u00f6s kartanlukutaidoissa. Ja sielt\u00e4h\u00e4n se tuttu punainen Ooppeli l\u00f6ytyi ihan kompassisuuntimallakin.<\/p>\n\n\n\n

Bonuksia ker\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Tyytyv\u00e4inen huokaus. Hieno kokemus, jonka arvoa ja ainutkertaisuutta tuskin ymm\u00e4rt\u00e4isin juuri siin\u00e4 hetkess\u00e4. Enk\u00e4 oikeastaan edes miettinyt kovin aktiivisesti t\u00e4t\u00e4 ensimm\u00e4isen\u00e4 puupolttimen r\u00e4nt\u00e4testireissuna – mielt\u00e4 kutkutti juuri t\u00e4ss\u00e4 hetkess\u00e4 paljon enemm\u00e4n t\u00e4m\u00e4 yksin kulkeminen t\u00e4\u00e4ll\u00e4 k\u00e4sinkosketeltavan tyhj\u00e4ss\u00e4 er\u00e4maassa. Ja v\u00e4hint\u00e4\u00e4n yht\u00e4 kiihke\u00e4n\u00e4 mieleni sykki ensilumelle! Koska olin l\u00e4htenyt aikaisin liikkeelle, ei tullut kysymykseenk\u00e4\u00e4n ett\u00e4 viel\u00e4 l\u00e4htisin kirkolle rymistelem\u00e4\u00e4n Tuntsan soratiet\u00e4. Ehei – auton keula k\u00e4\u00e4nnet\u00e4\u00e4n ensin kohti er\u00e4maan sorateiden loppup\u00e4\u00e4t\u00e4. Halusin kiivet\u00e4 viel\u00e4 tunturiin, aistimaan ensilumeen kietoutuvan maiseman avaruutta. Pujottelin tunturiin kupeelle nousevaa huonokuntoista tieuraa hitaasti etsien siedett\u00e4v\u00e4\u00e4 reitti\u00e4 sateen irrottamien irtokivien ja syvien vesiurien v\u00e4leiss\u00e4, yh\u00e4 ylemm\u00e4s J\u00e4nesvitsikon p\u00e4\u00e4lle. Toiseen suuntaan t\u00e4m\u00e4 kilometrien mittainen soratielasku oli ollut jo monen juhannuksen fillarireissujen kohokohta. Nytkin se sai mielen palaamaan tunturimaiseman alkukes\u00e4isiin tunnelmiin – yht\u00e4 aikaa onnellisena siit\u00e4 ett\u00e4 olen saanut n\u00e4hd\u00e4 n\u00e4m\u00e4 samat maisemat niin monella s\u00e4\u00e4ll\u00e4, monena vuodenaikana. Ei ihmisen tarvitse n\u00e4hd\u00e4 kaikkea, k\u00e4yd\u00e4 joka paikassa – luonto muokkaa yhdest\u00e4 ja samasta maisemasta miljoonia erilaisia versioita ja kokemuksia.<\/p>\n\n\n\n

J\u00e4nesvitsikon avara maisema on yksi jokaiseen Tuntsan k\u00e4yntiin kuuluva hiljentymisen paikka. Tuon maisemameditaation j\u00e4lkeen palasin tiet\u00e4 hiukan takaisinp\u00e4in, alemmas rinteeseen. Parkkeerasin soratien laitaan, hiukan leve\u00e4mp\u00e4\u00e4n kohtaan – jos nyt oikeasti joku muukin t\u00e4n\u00e4\u00e4n t\u00e4t\u00e4 tiet\u00e4 sattuisi ajamaan. Taisin vaihtaa kuivemmat sukat, ja l\u00e4hdin tarpomaan kohtisuoraan korkeusk\u00e4yri\u00e4 vastaan, kohti Peuratunturin huippua.<\/p>\n\n\n\n

Nyt oli kevyt olo. Rinkka oli pois sel\u00e4st\u00e4, ja muutenkin t\u00e4m\u00e4 kaikki oli ylim\u00e4\u00e4r\u00e4ist\u00e4. Bonusta ja plussaa. Aamun jumppaamiset kivikoiden ja j\u00e4nkien seassa rinkan kanssa olivat l\u00e4mmitt\u00e4neet lihakset hyvin – nousu ilman kantamuksia oli pelkk\u00e4\u00e4 nautintoa. Kamera toki oli painona kaulalla – mutta ilman sit\u00e4 en en\u00e4\u00e4 osaa tunturissa kulkea. Taivaalla saattoi seurata kauas kilometrien p\u00e4\u00e4h\u00e4n miten pilvet liikkuivat. Aurinko ei nyt en\u00e4\u00e4 minua palkinnut maiseman kirkkaimmilla v\u00e4reill\u00e4 – mutta mit\u00e4 v\u00e4li\u00e4! Tunsin pohkeissani kohoavan tunturinrinteen aiheuttaman puristuksen, ja se riitti minulle nyt mainiosti. Tuo kehollinen tuntemus oli toistunut el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni jo niin monesti, ett\u00e4 se oli selv\u00e4 signaali aivoille ja mielelle: Kohta olisi taas helpompi hengitt\u00e4\u00e4, maisema avartuisi ja mielikuvitus saisi lent\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Siell\u00e4 Peuran huippukivikot taas tuttuina minua tervehtiv\u00e4t. Tai ei niit\u00e4 minun tulo heilauttanut. Hyv\u00e4 niin, en min\u00e4 t\u00e4st\u00e4 mit\u00e4\u00e4n numeroa halunnutkaan tehd\u00e4. N\u00e4in kaiken vain kuului olla. Syv\u00e4lle omaan mieleeni kuitenkin j\u00e4i taas uusi, pysyv\u00e4 muisti- ja tunnej\u00e4lki koko t\u00e4st\u00e4 retkest\u00e4, jonka t\u00e4m\u00e4 tutulle huipulle kiipe\u00e4minen kruunasi.<\/p>\n\n\n\n

Alasp\u00e4in k\u00e4velless\u00e4 mieli alkoi jo my\u00f6nty\u00e4 kotimatkaan. Aloin tehd\u00e4 mieless\u00e4ni inventaariota reissun kokemuksista ja opeista. Autolle tullessa laitoinkin kameran kuvaamaan omaa monologiani, siit\u00e4 mit\u00e4 koko reissu opetti polttimesta, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Samalla purin kamppeita ja vaihdoin kuivempaa ylle automatkaa varten. Nollan l\u00e4hell\u00e4 pysyttelev\u00e4 kostea s\u00e4\u00e4 ei kauaa anna olla paikallaan hikisiss\u00e4 kamppeissa – koko ajan pit\u00e4\u00e4 tiet\u00e4\u00e4 mit\u00e4 seuraavaksi tekee, ja pysy\u00e4 liikkeess\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Siihen tunnelmaan tuskin pystyn en\u00e4\u00e4 itsek\u00e4\u00e4n palaamaan, milt\u00e4 tuntui ajella pois tuolta reissulta kiharaista, pitk\u00e4\u00e4 ja polveilevaa Tuntsan ja Naruskan soratiet\u00e4. Saati ett\u00e4 osaisin sit\u00e4 tunnetta kenellek\u00e4\u00e4n kuvailla. Mieli katsoi eteenp\u00e4in, vaikkei tiennyt mit\u00e4 olisi tulossa. Jotenkin se liittyi varmasti tuleen tuijottamiseen, luontoon ja kodassa istumiseen, sen silloin tiesin.<\/p>\n\n\n\n

Naruskaj\u00e4rve\u00e4 l\u00e4hestyess\u00e4ni vastaani s\u00e4nt\u00e4ili m\u00f6nkij\u00f6it\u00e4 sen verran villin n\u00e4k\u00f6isill\u00e4 ajolinjoilla, ett\u00e4 arvelin olevan viisainta minun v\u00e4ist\u00e4\u00e4 hetkeksi tien laitaan. Hidastaessani kuulin pian my\u00f6s helikopterin \u00e4\u00e4nen ja n\u00e4in sen kaartelevan aivan m\u00e4nnik\u00f6n latvojen yl\u00e4puolella – ja samassa hetkess\u00e4 tajusin my\u00f6s vilisev\u00e4n\u00e4 massana puiden v\u00e4leiss\u00e4 virtaavan porotokan. T\u00e4\u00e4ll\u00e4 oli ty\u00f6p\u00e4iv\u00e4 t\u00e4ydess\u00e4 k\u00e4ynniss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Min\u00e4kin olin muuten t\u00e4n\u00e4\u00e4n ty\u00f6reissulta tulossa, tajusin samassa hetkess\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n
\n\n\n\n

4\/5 Tuotannon synnytystuskia<\/a><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

UNELMA L\u00c4HESTYY TODELLISUUTTA T\u00e4t\u00e4 vaihetta olin odottanut, t\u00e4st\u00e4 olin unelmoinut. Nyt oltiin jo hyvin l\u00e4hell\u00e4 sit\u00e4 p\u00e4\u00e4ss\u00e4ni syntynytt\u00e4 visiota, joka oli saanut koko kehitt\u00e4misprosessin liikkeelle. Vision, joka sai jatkamaan itsep\u00e4ist\u00e4 matkaani tiet\u00e4m\u00e4tt\u00e4 p\u00e4\u00e4senk\u00f6 koskaan perille.<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":5023,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[77,28],"tags":[],"class_list":["post-5022","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-historia","category-matkakertomuksia"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/5022","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=5022"}],"version-history":[{"count":15,"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/5022\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":5120,"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/5022\/revisions\/5120"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/media\/5023"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=5022"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=5022"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.juuvi.fi\/products\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=5022"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}