5/5 Ensiesittely

Juuvin historia

MATKA IHMISTEN ILMOILLE

Koko kehittämisen ajan, ihan ensimmäisistä protoista lähtien, olin varovaisesti miettinyt millaista lopulta olisi esitellä oma visionsa muille retkeilijöille. Se unelma ja visio, joka oli ajanut minua eteenpäin – ja joka olisi viimein ihan todellinen, toimiva tuote. Mutta ihan joka ikinen päivä ennen ensimessuja piti vielä tehdä aivotyötä ja konkreettista työtä, että tuo hetki koittaisi.

Lue loppuun

4/5 Synnytystuskia

Juuvin historia

TUOTANNON KOUKEROITA 

Onnistuneelta testireissulta palailin intoa täynnä. Tuo askel oli ollut tärkeä. Mutta sitäpä en tiennyt miten monta tuntematonta askelta vielä olisi edessä, ennen kuin joku muukin saisi istua kodassaan Juuvi-tulta tuijotellen.

Lue loppuun

3/5 Testivaellus

Juuvin historia : Matkakertomuksia

UNELMA LÄHESTYY TODELLISUUTTA

Tätä vaihetta olin odottanut, tästä olin unelmoinut. Nyt oltiin jo hyvin lähellä sitä päässäni syntynyttä visiota, joka oli saanut koko kehittämisprosessin liikkeelle. Vision, joka sai jatkamaan itsepäistä matkaani tietämättä pääsenkö koskaan perille.

Lue loppuun

2/5 Oppia ongelmista

Juuvin historia

OIVALLUSTEN VUORISTORADALLA

Idean kehittämisen alkuvaiheessa tulee helposti kokeiltua kaikkia jo olemassa olevia ratkaisuja. Samalla kuitenkin oppii koko ajan myös lukemaan itse laitteen perustoimintaa, tässä tapauksessa puun palamista. Hyvällä tuurilla saattaa jopa päästä jyvälle siitä mikä on se varsinainen ongelma – vasta sen jälkeen voi syntyä jotain oikeasti eteenpäin vieviä oivalluksia.

Lue loppuun

1/5 Visio vie

Juuvin historia

UNELMIA JA RETKEILYHOMMIA

Kukaan ei pysty sanomaan mistä jokin uusi innovaatio saa aivan ensimmäisen sysäyksensä. Pohjalla on ehkä monenlaisia pienempien ongelmien pohdiskeluja, kunnes jossain vaiheessa intuitio saa mieleen kerääntyneet oivallukset verkottumaan yhdeksi uudeksi vastustamattomaksi visioksi – joka lopulta vain täytyy toteuttaa.

Lue loppuun

Juuvi: pitkä oppimäärä

Juuvin historia

Monen hiotun yksityiskohdan takana on paljon pidempi tarina kuin vain yksi ranskalainen viiva ominaisuusluettelossa. Montaa kehitysvaihetta on pitänyt miettiä hyvä tovi ennen kuin työhön kannattaa edes ryhtyä.

Usein olen halunnut uusien ideoiden tarjoajille avata edes hiukan sitä pitkää oppimäärää, jonka tuloksena jokin yksityiskohta saadaan sovitettua osaksi toimivaa kokonaisuutta. Siksi tämä seuraava tarinakin on pitkä. Mutta myös rehellinen ja tosi.

Lue loppuun

Juuvin evoluutio

Juuvin historia

Juuvi® puupoltin on ollut markkinoilla jo yli kymmenen vuotta. Tuona aikana yhtä sun toista pientä sekä isompaakin muutosta jo ehtinyt syntyä original-Juuviin. Tässä vaiheessa voikin näin leikillisesti asetella Juuvin evoluution päävaiheet aikajanalle.

Tässä artikkelissa kuvataan pelkän puupolttimen eri kehitysvaiheet. Alkuperäisen polttimen rinnalle alkoi kuitenkin heti syntyä myös muita Juuvi®-tuotteita. Koko tuoteperheen ja sen kehittämisen polusta voit lukea seuraavasta artikkelista.

Lue loppuun

Onko Juuvi savuton?

Juuvin vahvuuksia

Savuttomuus oli Juuvin kehittämisen pääasiallinen tavoite. Vaelluskotaan tarvittiin savuton laite puun polttamiseen, jotta mukavasti palavat kynsitulet onnistuisivat myös silloin kun olosuhteet olivat tulistelua vastaan. Puhdas palaminen vaatii aina riittävän kuumuuden, mikä Juuvissa pyritään saamaan aikaan nostamalla palopesän lämpötilaa lisäilman avulla.

Lue loppuun

Kamiina vai Juuvi?

Juuvin vahvuuksia

”Harkinnassa on hankkia joko 3,5m tai 4m Tuntsa vaelluskota ja mietin siihen eri lämmitinratkaisuja. Lähinnä kevyt vaelluskamiina tai Juuvi ovat vaihtoehtoina. Onkohan edellämainittujen lämmitystehossa suuriakin eroja ja kumman eduksi?”

Voisin toki väittää että Juuvi tekee kaiken mitä kotaretkeilijä tarvitsee, jotta saisin asiakkaan ostamaan Juuvin. Mutta silti minullekin tärkeämpää on että jokainen käyttäjä löytäisi sen välineen mikä sopii ITSELLE parhaiten – jotta varusteet houkuttaisivat lähtemään luontoon niin usein kuin mahdollista – kaikenlaisella säällä.

Kaikki kodan lämmittimet ovat mielestäni jossain määrin kompromisseja, mutta jokaisella on myös omat vahvuutensa. Siksi käyttäjän onkin ennen hankintaa tarkkaan mietittävä millaista on pääasiallinen oma kodan käyttö, ja mikä lämmitintyyppi sitä parhaiten palvelee. Seuraavassa pyrin avaamaan Juuvin vahvuuksia mahdollisimman realistisesti.

Lue loppuun

Lämmitystehot testissä

Juuvin vahvuuksia

Asiakkailta kuultua:

”Riittääkö Juuvin teho lämmittämään Tuntsaa plussan puolelle esim. -15c pakkasella? Ja onko tietoa kuinka paljon paremmin 3,5m Tuntsa lämpiää vs. 4m Tuntsa jos käyttää Juuvia?”

Tein joskus muutamia vuosia sitten hiukan tarkemmin mitattuja lämpötilatestauksia kodan lämpenemisestä. Mittauksien kuvaus ja mitatut arvot voit lukea tarkemmin tästä tiedostosta: Juuvin lämpötilatestauksia.

Testin tuloksen kannalta oli harmi ettei juuri tuohon viikonloppuun osunut kunnollista pakkasta. Lunta oli kyllä maassa ja maa jäässä, mutta ulkolämpötila meni vain hitusen pakkasen puolelle toisena päivänä. Testissä oli kaksi erikokoista Tuntsaa vierekkäin pystyssä, ja toistin samat testit molemmissa niin tarkkaan kuin pystyin.

Lue loppuun

Juuviin tulta tuulessa

Käyttövinkkejä

Juuvi on suunniteltu kotaan. Sen rakenne on varsinaisiin risukeittimiin verrattuna poikkeuksellisen avonainen, ja siksi sen käyttäjä törmääkin helposti haasteisiin taivasalla poltellessaan.

Pelkästään keittämiseen keskittyvissä laitteissa palamisesta saatava lämpö pyritään kohdentamaan vain ja ainoastaan kattilan pohjaan, lämmön säteily sivuille on pyritty minimoimaan. Peruskäytössään Juuvi kuitenkin säteilee lämpöä myös sivuille, koska se on kotakäytössä toivottavaa.

Kuitenkin myös Juuvin lämpöä voidaan ottaa paremmin talteen pienillä nikseillä, myös kodan ulkopuolella ja tuulisissa oloissa.

Lue loppuun